Maailman nopein vessaremontti

Meille on tyypillistä, että monet remonttimme alkavat spontaanisti. Jopa niin yllättäen, ettei sitä oikein itsekään tajua. Sitä huomaa aloittaneensa jonkun homman vasta sen ollessa täydessä vauhdissa. Huussin remontti kuuluu tähän osastoon.

Tilamme huussi on rakennettu navettarakennukseen samaan päätyyn saunan kanssa. Huussin takana tai ikään kuin samassa nurkassa on lantala, eli sekä ihmisten että eläinten jätökset on keskitetty samaan paikkaan. Nerokasta!

Ostaessamme tilan, ei huussia meinannut edes löytää. Se oli puskien peitossa. Oven
eteen oli kasvanu pari koivua. Sisältä seinät oli päällystetty pahvilevyillä. Istuinosa näytti ehjältä, samoin saunan vastainen tiiliseinä sekä betonilattia. Ehkä huussin saisi vielä kunnostettua.

 

Kun puskat oli saatu raivattua ja pihaa tasattua, alkoi navetan päädystä saada paremmin käsitystä. Ja mikä huussiremontin kannalta tärkeää, pääsi remontoitavaan tilaan sisälle. Se helpottaa, remontointia ja vessassa käyntiä.




 


Toimiva huussi oli prioriteettilistan kärkipäässä. Se pitäisi laittaa kuntoon ennen kuin tilalla voisi alkaa viettää enempää aikaa. Varsinkin lapsille huussit ovat aiheuttaneet inhotusta, vaikka uskomattomalla kekseliäisyydellä on monista haasteista selvitty. (Kuva Joensuusta, ei tekemistä ks. huussiremontin kanssa. Lapsi on kyllä meidän.)




Sirke otti saniteettitilojen saaneerausammattilaisena hankkeen alussa ohjat käsiinsä: hän laittoi hanskat käsiinsä ja otti hanskoilla seinien pahvit käsiinsä. Remontti alkoi n. klo. 17.27 ja loppu hyvinkin ennen puoli kuutta, illalla. Jonkinlainen maailmanennätys oli syntynyt.


Yllätys oli Antille suuri, kun pahvien alta löytyi todella hyväkuntoiset lautaseinät. Niin ikään kaikki muutkin rakenteet olivat kunnossa. Eihän huussille tarvitse tehdä siis juuri mitään! Ehkä korkeintaan maalata. Sirke ei tilanteesta yllättynyt. Meillä on erilaiset ennakkokäsitykset wc-saneerausten haastavuudesta. Sirke saa toimia wc-tilavastaavana jatkossa.




Kommentit