Tiilikaton pelastus



Kuten kaikki muutkin rakennusosat, myös talomme tiilikatto on alkuperäinen. Ajan hengen mukaan aluskatteena on pärekatto, joka on tervattu. Tervakerroksen paksuudesta päätellen pärekatto on toiminut varsinaisena vesikatteena aika pitkään ennen tiilikaton asennusta, sillä se on jouduttu tervaamaan usein paksusta tervapeitteestä päätellen. Hyvä niin, sillä tervattua ja ehjää pärettä parempaa aluskatetta ei ole; pahvit, kovalevyt ja nykyaikaisemmatkin materiaalit kun tuppaavat ajan saatossa hapertumaan rikki.

Katto oli ryhdikäs, mutta kipeästi huollon tarpeessa.
Kattotiilet ovat kaksikouruisia betonitiiliä, tarkemmalta malliltaan HV-18 (HV=Harjavalta, menekki 18 tiiltä/m2). Malli oli hyvin yleinen 1950-60-luvuilla. Niinpä varatiiliä löytyy kohtalaisen helposti. Koska tiilikatteella on ikää arviolta 60 vuotta, eikä sitä ainakaan viime vuosikymmeninä ole huollettu, oli sen pelastamiseksi viimeiset ajat toimia. Pahoin sammaloitunut katto ei enää montaa vuotta ilman huoltoa kestäisi.

Jo taloa ostaessamme olin pannut merkille, että katto oli ryhdikäs, vaikka usein painava tiilikatto painuu ajan saatossa räystäiltä ja päädyistä. Ennen kuin taloa olimme virallisesti edes ostaneet, kiipesin katolle ja vaidoin yhden rikkoutuneen tiilen, enkä muita rikkinäisiä silloin huomannut. Viisihorminen tiilipiippu oli myös säilynyt melko hyvin. Kiitos siitä sille, joka on asentanut peltiset sisäpiiput sekä piipunhatun. Ilman näitä toimia (sekä auki jätettyjä savupeltejä) olisi piipun saanut varmasti muurata ainakin vesikaton yläpuoliselta osuudelta uusiksi. Nyt selvittiin vain tiilisaumojen korjauksella.

Olen kunnostanut tiilikattoja työkseni, mutten vielä koskaan itselleni. Tiesin lähtökohtien kunnostamiselle olevan hyvät, mutta tiilten todellinen kunto selviäisi vasta painepesun jälkeen. Nyrkkisääntönä tiilikaton kunnostamiselle on, että aluskatteen pitää olla ehjä ja tiilet tarpeeksi hyväkuntoiset, jotta ne kestävät kävelyn. Jos näin ei ole, ei kattoa kannata enää kunnostaa, vaan se pitää uusia. Lisäksi tiilet ovat erikuntoisia eri lappeilla. Tiilet voivat olla myös useampaa valmistuserää, jolloin laatu saattaa vaihdella. Ennen tiiliä tehtiin myös paljon itse ja pula-aikana jouduttiin säästämään usein sementissä.

Tiilikaton kunnostamisesta kuulee paljon myyttejä ja virheellisiä luuloja. On ohjeita, että tuhkaa levittämällä tai asentamalla kuparilankaa harjalle sammal katolta kuolee ja katto puhdistuu. Painepesua pelätään ja suositellaan harjaamaan sammalta pois. Maaliksikin ehdotetaan jotain rasvattomasta maidosta ja punamullasta sekoitettua perinnevelliä. Osa perinnerakentajista tietenkin pitää jopa vesikatteen maalin tärkeimpänä ominaisuutena hengittävyyttä, eikä suinkaan veden- ja uv-säteilyn kestävyyttä. Oikesti, siis minun mielestäni, tiilikaton maalaaminen ei eroa mistään muustakaan maalaamisesta, eikä siihen kannata käyttää poppakonsteja.



Katto ennen pesua oli pahasti sammaloitunut.
Seuraavaksi omat, ja siis oikeat, työohjeet tiilikaton kunnostamiseen. Katto pestään painepesurilla riittävällä paineella, jotta kaikki irtonainen sammal/lika irtoaa. Pesun jälkeen pinnan on oltava niin puhdas, että siitä voi syödä (ei ehkä keittoruokia, mutta muita). Kun katto on pesty, löytyy yleensä aina rikkinäisiä ja rapautuneita tiiliä. Rikkinäiset vaihdetaan, mutta pienemmät rotankolot voi hyvin paikat sementtivellillä (tiileen on valmistusvaiheessa jäänyt jokin epäpuhtaus tai ilmakupla). 




Painepesun jälkeen katto on puhdas.


Pesun jälkeen katolle levitetään kasvustonestoaine, joka tappaa huokoisiin jääneet itiöt sekä toimii pohjusteena maalille. Aineen annetaan vaikuttaa reilu vuorokausi, jonka jälkeen katon voi maalata. Maalaus tehdään korkeapaineruiskulla kahteen kertaan. Itse käytin Isonit-merkkistä vesiohenteista akrylaattipohjaista tiilikattomaalia, väri tiilenpunainen. Samaa maalia olen käyttänyt paljon, eikä siitä ole pahaa sanottavaa. Kuivuu nopeasti, peittää hyvin
ja antaa pitkäikäisen suojan. 

Piipun tiilisaumaukset vaativat korjausta.


Itse teen maalaukset aina köysistä käsin, en käytä nostimia. Minusta köysityö oikein tehtynä on huomattavasti turvallisempaa kuin nostimista saati sitten tikasviritelmiltä työskentely, ja ennen kaikkea paljon nopeampaa ja helpompaa. Köysityöskentelyä pidetään jostain syystä yleisesti hankalana, vaikka se on helppoa. Jos joudut tai haluat katollasi kekkuloida, suosittelen hankkimaan kiipeilyköyttä ja -valjaat sekä varmistinlaitteen. Työturvallisuus ja sen sujuvuus paranee huomattavasti.




Kunnostettua tiilikattoa ei helposti uudesta erota.


Kannattaa maalata varastoon muutamia varatiiliä.

Katon kunnostus sujui hyvin ja värivalinta oli onnistunut. Nyt katon pitäisi kestää taas pari-kolme vuosikymmentä. Liian usein vielä kunnostamiskelpoisia kattoja päädytään uusimaan ja se on kallista lystiä, eikä kovin ekologista.


Ennen kuin laittaa nimensä aggressiivisen kattomyyjän sopimuspaperiin, kannattaa kysyä vaikka nuohoojalta (joka useimmiten on melko puolueeton) arviota katon kunnosta, sillä hän tekee arvion itse fyysisesti katolla käytyään. Ei maan pinnalta arvaillen.



Kommentit

  1. Mielenkiintoista lukea ja oppia vanhoista tiilikatoista. En esimerkiksi itse tiennyt ennen tätä, mitä pärekatoilla yleisesti tarkoitettiin. Tai myöskään sitä, että pärekattoja olisi suojattu ennen tervalla jolloin tämä olisi voinut olla myös varsinainen vesikate. Meillä Porissa isän perintönä jäänyt samanlainen vanha talo tiilikatolla. Haluaisimme remontoida talon mökkikuntoon. Aluksi joudumme kuitenkin aloittamaan katon vaihdolla koska katto on osittain painunut kasaan ja parempi varmaan myös varmistaa, että perustukset ovat kestävät eikä esimerkiksi lahovaurioita ole tullut. Tiilikaton haluaisin itse säilyttää ulkonäön takia. Yhden urakoitsijan sivut jo löysin joten täytyy sieltä vaikka kysellä urakoitsijaa hommaan. https://www.rakennusvanhatalo.fi/kattoremontti/katon-uusiminen

    VastaaPoista

Lähetä kommentti